Näin syntyi idea rentoutuskonsertista

Pienenä aloittelevana basistina sain läksyksi Simandlin 30 etydiä -vihkosesta etydin, joka meni basson alimmilla kielillä. Niin matalia ääniä en ollut edes kunnolla aiemmin soittanut, sillä matalimmat kielet ovat kaikkein raskaimmat soittaa, eikä aloittelijat heti aluksi käy niihin käsiksi. Tuona viikkona sattui isäni makaamaan keuhkokuumeessa kotona. Selvittyään sairaudesta hän tuli luokseni kiittämään niistä matalista äänistä joita olin soittanut. Hän sanoi niiden tuntuvan parantavilta.

Opiskelun alkuaikoina (ammattikorkeakoulussa) silloiset kämppäkaverini halusivat kuulla soittoani. Soitin heille vaikeaa bassokonserttoa ja he tuumivat, että ihan kiva. Sitten demonstroin heille basson matalia ääniä ja kämppäkaverini innostuvat niin, että sain soittaa pelkkää pitkää matalaa ääntä kämppisten maatessa lattialla. Ja aina kun yritin lopettaa, niin he pyysivät jatkamaan. Teknisesti ei mikään virtuoottinen suoritus, mutta kämppikseni olivat aivan haltioissaan.

Syntyi ajatus ”bassoterapiasta” tai ”bassorentoutuksesta”. Kehittelin ja kokeilin. Eräällä lasten musiikkileirillä tein lapsille illalla rentoutuksen. He olivat kuin duracellpuput, mutta lopuksi saimme kaikki lapset seliinmakuulle lattialle. Silmät kiinni ja basso mörisemään. Soitin noin vartin pelkkiä matalia, pitkiä ääniä. Lapset olivat aivan hiljaa ja kun lopetin he eivät olisi haluneet edes nousta ylös.

Asia kiehtoi ja kiinnosti, joten aloin ottamaan matalista äänistä selvää. Lähimmäksi pääsi fysioakustinen menetelmä, yksi musiikkiterapian muoto (josta enemmän täällä). Viime aikojen musiikkiterapeuttinen suuntaus antaa lupauksia siitä, että ääni on varteenotettava hoitomuoto erilaisissa sairauksissa ja varsinkin stressiperäisissä oireissa. Edeltävien vuosikymmenten aikana on tehty satoja tutkimuksia erilaisten ääniterapiamuotojen vaikuttavuudesta. Kaikille tutkimustuloksille on yhteistä se, että akustinen värähtely todellakin vaikuttaa meidän fysiologisiin ja psyykkisiin toimintoihimme.